Koska keittiö on vielä suljettu, kovin monimutkaisia annoksia ei ole luvassa. Seurueemme gluteenittomalle jäsenelle ehdotetaan salaattia. Ystävällinen tarjoilija päätyy jopa myötätuntoisesti kertomaan, että hänkin joutuu noudattamaan ruokavaliota, viitaten ilmeisesti refluksivaivoihin. Espressojen ja sympatian lisäksi pöytään löytää tiensä myös reilu annos makeita mansikoita, tämäkin vain kolmella eurolla.
Mutta taas jos olisimme etukäteen tienneet, niin kaksi vehnäyhteensopivaa ihmistä olisi voinut jakaa yhden patonkiannoksen. Kotimaasta ei kovin monesta paikasta saa viitosella puolta metriä leipää ja reilusti täytettä. Kuvassa poseeraa majoneesin kera tonnikalalla ja kananmunalla täytetty leivästö, josta sain urhoollisesti syötyä kaksi kolmasosaa.
Ja kieltämättä paikallinen leipä oli maittavaa, vaikka kotioloissa nautin kyseistä tuotetta nykyään pari kertaa kuukaudessa ja silloinkin vahvasti rukiisena.
Vatsat täynnä jatkamme matkaa Louvreen, tuohon maailman kolmanneksi massiivisimpaan taiteen potpuriin. Koska on sadepäivä, joku muukin tuntuu saaneen saman idean. Vasta vähän kerrallaan hahmotamme jonon pituuden. Kuvassa siitä näkyy arviolta neljäsosa. Koska ihmisvirta mutkitteli ulos vastapäätä näkyvästä portista, emme lähteneet edes arvailemaan, missä on jonon pää. Joka tapauksessa muodostelma on jotain sellaista, että Mona Lisakin lakkaisi sen nähdessään hymyilemästä.
Ainoita hämmennyksen aiheita olivat itsestään sammuvat valot sekä vesihanan avaaminen lattiaan sijoitetulla painikkeella. Jos naiset eivät aina ahtautuisi porukalla naistenhuoneeseen, olisi saattanut jäädä sekin logiikka keksimättä.
Periaatteessa matkan varrella olisi ollut mahdollista syödä turistikojumakkaraa, mutta emme kuitenkaan sortuneet. Ostimme sen sijaan yhden kappaleen Paris-aiheisia turistisateenvarjoja kymmenellä eurolla, ja osoittautui, että varjo oli valmiiksi rikki. Sen jälkeen kävelimme Champs-Elyseeta pitkin aina Riemukaarelle asti.
Tässä vaiheessa kokeneidenkin kävelijöiden jalat olivat uupuneet ja nähtävyydet saivat hetkeksi riittää. Siispä ostamaan kaikkea turhaa. Olimme saaneet lauantai-iltana paikallisilta hyviä neuvoja ja karttamerkintöjä, minne päin ostoksille kannattaa suunnistaa.
Tähän asti olimme asioineet lähinnä Pariisin Sörnäisissä/Kalliossa (hotellin seutu) sekä jonkinlaisessa Pariisin Kampin ja Kauppatorin risteytyksessä (Eiffel ja jokiranta). Nyt osui kohdalle varsin miellyttävä Pariisin Punavuori. Kaupoista emme varsinaisesti bonganneet muuta kuin L'Occitainen hiustuotteita sekä paikallisesta herkkupuodista ranskalaisia sinappeja ja terriinejä.
Löytyi kuitenkin erittäin miellyttävätunnelmainen joskin ahdas ravintola, jonka nurkkaan päädyimme nauttimaan erinomaista ruokaa ja iltapäiväpullollisen Beaujolaisia flirttailevan tarjoilijan lähetellessä taustalla lentosuukkoja. Jatkoin ranskalaisuuksien must-testaamista ja valitsin kalakeittoa, joka olikin mainiota. Pöytään päätyi lisäksi muun muassa rapusalaattia.
Koska keitto ei muista ruokavalinnoista poiketen ollut tupaten täyttävää, jaksoin nauttia myös paikallisten oman omenapiirakan eli Tarte Tatinin ranskankerman kera. Se olikin varsin omenaista ja maittavaa. Valitsimme torttuja pöytään kaksin kappalein, seurueen kolmas jäsen saattoi yllättäen nauttia Creme Bruleen. Valokuvamuisto omenatortusta vaatisi vielä hieman kuvankäsittelyä, sillä paikan punainen värimaailma sai tuotoksen näyttämään lohenpyrstöltä.
Kun vauhtiin oli päästy, emme enää luopuneet punaviinistä. Saimme myös aikaiseksi runsaasti vessahuumoria. Minua on aina huvittanut ystäväni tarina isästään, joka Saksan matkalla yritti löytää ripulilääkettä kuvailemalla tilannetta seuraavasti: "Scheisse fliegt". Kehitimme paikallisen vaalean leivän innoittamina termin vastakkaiselle tilanteelle: "Non merde."
Tästäkin huolimatta ymmärsimme onneksi iltasimahtaa ajoissa. Sitä ennen käytiin missäs muualla kuin Le Plomb du Cantalissa päivällisellä, mutta tällä kertaa yläkerrassa hienommalla vyöhykkeellä. Allekirjoittaneella runsas viinin juominen ja leivän syöminen alkoivat vaatia veronsa, ja tällä kertaa päätinkin tyytyä pelkkään jälkiruokaan eli viiden juuston lajitelmaan. Kuva puhukoon taas puolestaan - ja tuo lautanen on iso.
Päivän sitaatti: "Nyt mie aion vetäistä sen tortun."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti