Dublin 29.7.2007

Sunnuntaipäivä omistettiin pakolliselle Guinness Storehouse -kierrokselle ja iltapuoli laajennettuun keskustakävelyyn (kyllä, elämää kannattaa havainnoida myös Temple Barin ytimen ulkopuolella.)

Koska Krakovan -matkan suolakaivosepisodi oli vielä tuoreessa muistissa, päätettiin vaihteeksi olla ajoissa liikkeellä heti avaamisaikaan. Täten suunnistimme aamun alkajaisiksi hotelli Ashlingia vastapäätä alkavan panimoalueen pers- eli eteläpuolelle, josta opaskylttienkin tuella löysimme helposti sisäänkäynnin museoon. Viljainen tuoksu matkan varrella muistutti paikan perimmäisestä olemuksesta. Määränpäässä oltiin noin viisi minuuttia ennen virallista avaamisaikaa (9.30), ja Teemu sai täten kunnian olla ruuhkaisen turistipäivän ensimmäinen asiakas jonossa.

Sisäänpääsy maksoi opiskelijoilta 9,50 ja ihmisiltä 14 euroa. Pekka tosin oli unohtaa museoesitteensä ja muovisen Guinness -lättysensä kassatädin hyppysiin.

Itseohjautuva kierroksemme eteni hartaana kerroksesta toiseen siirtyen perusasioista (kuten ohrasta, hiivasta ja puhtaasta vedestä) kohti monikansallista koneistoa ja uskonnollista hurmosta muistuttavaa oluthypeä. Kuuntelimme suosiolla jopa amerikkalaista johtajatason markkinointipuhetta, en tiedä miksi. Kenties iloisina siitä, että opastetulle kierrokselle tullut suomalaisten lauma oli sisäänkäynnillä vasta siinä vaiheessa kun itse olimme nousemassa toisesta kerroksesta kolmanteen.

Guinness is good for you!
Guinness is good for you!
Guinness is good for you!

Kiitos, riittää. (Konttausasennossa vedä toinen jalka suoraksi ylös, ja laske se sitten hitaasti alas. Yks! Kaks! Yks! Kaks!)

Nolointa paikassa lienee ollut erimaalaisten turistien terveiskokoelma mukaanlukien "You have Guinness, we have Koff" -tyyppiset kortit. Onneksi olimme jo puolentoista tunnin kierroksen jälkeen perillä määränpäässä eli seitsemännen kerroksen Gravity Barissa, ja nautimme lippuluukulla vastaanotetun mystisen muovipyörylän mustaa nauhanpätkää vastaan lunastettavat ilmaiset maistiaiset (1 pint). Olkoonkin, että matkanjohtaja oli ollut muutaman sekunnin päässä hukata oman läystäkkeensä: se unohtui pöydälle aukitaitettavan kartan alle, ja vain nopeat refleksit pelastivat oluttiketin joutumasta ohikulkevan ties-minkä-ulkomaalaisen ahneisiin käsiin.


Maisemassa mm. St. Patrick's Tower (Guinness Brewery, Gravity Bar)

Gravity Bar oli maisemiltaan miellyttävä ja tarjoilultaan jokseenkin tehokas, mutta kaljalokeille olisi ollut tarvetta. Oli suorastaan sydäntäsärkevää nähdä aasialaisten rouvashenkilöiden tikistävän väkisin suppusuihinsa teelusikallisen tätä rahanarvoista maailmankuulua kulttuurijuomaa, ja liukenevan sen jälkeen paikalta kamerat kaulassa ja olkalaukut viuhuen. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin tarjoiluhenkilökunta korjasi täydet tuopit talteen kaataakseen sisällön viemäriin. Ylimääräisten tuoppien haaliminen ja sen paheksuttavuus (rangaistavuus) jäi kokonaan testaamatta, mutta melko varmana voidaan pitää teoriaa siitä, että lavuaareihin lykätty tuote myydään sittemmin tölkitettynä oluesta mitään ymmärtämättömiin maihin, kuten Suomeen.

Uskaliaina testasimme myös alempana sijainneen lounaspaikan, jossa olutta oli jopa myynnissä (heureka). Jälleen olimme ensimmäisinä paikalla, jopa ennen kokkia. Irlantilaisruoan taso jatkoi kroonista parantumistaan. Allekirjoittaneen valinta kohdistui perunasalaattitäytteiseen lohitimbaaliin, jonka seurana oli avokado-chilikastiketta, salaattia ja Guinness -leipää. Pekka valitsi lohta ja muu seurue luultavasti nautaili, joskaan tämä ei ole varma muistikuva. Hintataso ei ollut turistirysäksi mahdoton, pääruoka 10-12 euroa.

Storehousen kierroksen lopuksi harjoitimme asiointia ja jonotusta ruuhkantäyteisessä matkamuistomyymälässä. Mukaan tarttui muun muassa tuoppeja, T-paitoja ja Guinness -sinappia. Teemu sortui jonottaessaan puhumaan japanilaisen neiti(?)-ihmisen kanssa, minkä johdosta tämä punastui punastumistaan, mikä onkin täysin ymmärrettävää.

Hotellitauon jälkeen taival jatkui kohti St. Stephen's Greeniä matkanjohtajan sisäistettyä sopivan reitin. Matkalla havaittiin sekalaisia kirkkoja ja puoteja, ja ohitettuamme yhden nurkkapubin maisema alkoi henkisesti muistuttaa Solidaarisuuskatua, mikä onkin hienoa. Määränpäänä ollut puisto sentään löytyi ongelmitta ja kävelimme kierroksen keskusaukion kautta. Paikalliset pelimannit ja kansantanssin harrastajat olivat myös löytäneet puistoalueen.


St. Stephen's Green

Ulostauduimme puistosta pohjoisen puolelta, ja kumma kyllä töytäisimme vahingossa suoraan Dawson Streetille, jonka varrelta löytyi hotellin esitteistäkin bongattu viskikauppa eli Celtic Whiskey Shop. Sieltä ostimme pakolliset matkamuistoviskit (mm. Powers ja minipullo paikallista Dublin -lientä), ja jatkoimme anti-Solidaarisuuskatuhengessä lähes ensimmäiseen näkemäämme baariin eli Ron Black'siin.

Alkuillasta löysimme itsemme jälleen Porterhousesta, jonka menu ja silmin havaitut annokset olivat osoittautunut kutsuviksi jo edellisillä kerroilla. Paikallista musiikkia kuultiin myös tänään, joskin meno oli perjantain ja lauantain tunnelmasta ymmärrettävästi hieman hiipunut.

Muun muassa Red Alen ja Oyster Stoutin jälkeen siirryimme ruokailun pariin, tällä kertaa jo ennen iltaseitsemää. Allekirjoittanut valitsi briesalaatin (8 e), Pekka lamb stew'n (11 e), Teemu Chicken stew'n (11 e) ja Teemu lautasellisen simpukoita (12 e). Erinomaisten ruokien päätteeksi 66,6 % Teemuista kohdisti jälkiruokavalintansa mansikkaoluttuopilliseen, joka olikin esteettisesti mielenkiintoinen ja mansikkamaitohenkinen ostos.

Hieman venähtänyt päivällissessio päätettiin - taas vaihteeksi - Brazen Headissa, jossa nautittiin Harp -olutta ja Smithwicks -siideriä.