Dublin-Helsinki 30.7.2007

Maanantai eli viimeinen irlanninpäivämme käynnistyi hyvissä ajoin aamiaisen jälkeen rangaistuslahjan luovutuksella. Koska sosiaalimatkanjohtaja täytti (tälläkin matkalla) vuosia, hänelle annettiin saksalaisen pintapuolisen naisartistin kammottava kierrätyslevy, joka oli vahingossa päätynyt allekirjoittaneiden haltuun. Toivottavasti kukaan ei ole kuunnellut sitä. Levynkannet olivat valmiiksi liimautuneet.

Varsinainen päätöskierros aloitettiin keskustan Farrington -baarista. Alkoholi, tuo ihmisen paras vihollinen, ei ollut edelleenkään pääosassa. Allekirjoittanut tosin kuvitteli tilatessaan hankkivansa matkan ensimmäisen North Star Guinness -tuopillisen, mutta vasta ikkunapöydän ääressä osoittautui, että tätä kevennettyä stout -versiota olikin nautittu jo aikaisemmin Pekan tilaamana.

Farringtonista jatkoimme kohti Dame Streetiä ja kuninkaanlinnaa. Emme maksaneet sisäänpääsystä, koska ylitarkastavan matkanjohtajan esite ei suositellut uhraamaan rahaa linnaan. Sen sijaan kiersimme pikaisen ympyrän linnan pihalla ja puutarhassa.



Syystä tai toisesta ehdimme kolmen päivän aikana hankkia monta kantapaikkaa, ja suunnistimme lounaalle Brazen Headiin. Paikallisen Irish Stew -lautasellisen sai pikavauhtia tiskin takaa runsaalla 10 eurolla (tarjolla paistia, perunapalleroita, kaalia ja porkkanaa). Ruoan seurana nautittiin MacArdles(?) -alea.

Aterian koostumuksesta huolimatta jaksoimme liikkua vielä sen verran, että siirsimme koko seurueen hotellin bistroon ja sieltä noin klo 15.25 laukkujen kera Heustonin asemalle bussiin. Vaikka Teemun ja Pekan matka-ajalla spekulointi häiritsikin potentiaalisia nokkaunia, lentokentällä oltiin norminmukaisesti vajaan 40 minuutin bussimatkan jälkeen.

Lentokentän Bailey Bar:issa ei-autokuskit uskaltautuivat alkoholilinjalle, kun taas autoilijat nauttivat muun muassa suklaalla kuorrutettuja pähkinöitä (!) ja puolet jättiläismäisestä kahvista. Lähtöaulassa seurueen muinaisopiskelijat tapasivat yllättävän tutun ja ilmavaa keskustelua jatkettiin lentokoneessa, jossa onneksi emme edustaneet sikaosastoa, toisin kuin juomaputkeen juuttuneet ja kenkänsäkin hukanneet arkki-idiootit.

Koneen laskiessa vähitellen korkeutta huomio kiinnittyi kokeneimmankin matkanjohtajan mielestä poikkeukselliseen turbulenssiin, jonka syy selvisi viimeistään alempana Helsinki-Vantaan pimeydessä: Esther's Revenge, osat I-IV kerralla.

Käsi pystyyn, voiko mikään olla mieleenjäävempää, puhdistampaa ja palkitsevampaa kuin oikea sade & kesämyrsky a la Asta-Helena, etenkin kun on ensin kuunnellut kolme vuorokautta turhanpäiväistä small-talk -päänauontaa irlantilaisesta säästä? Tuon yleissopivan eikä missään suhteessa sopimattoman kaupungin täydellinen heinäkuuilmasto (18 astetta lämmintä isolla L:llä ja kaikkea vuorotellen auringosta sateeseen) on tietenkin oma lukunsa, mutta kotimaan tervetuliainen ylitti tämän ruhtinaallisesti. Myrskyisää tuulta emme juuri osanneet arvostaa seuraavana päivänä moottoritiellä, mutta sitäkin enemmän keskiviikon suursiivouksessa.

Ensi kerralla vielä paremmin, ja Esterin koston viides osa!