Krakova, Oswiecim ja Auschwitz-Birkenau 5.8.2005

Heräsimme jo varhain ennen seitsemää ja tasan kahdeksalta odoteltiin seurueen loppuosaa laskeutuvaksi hissillä aulaan lähtöä varten. Hyväonnisia kun olemme, kaikki olivat koossa samalla hetkellä kun hotellin edustan taksijonossa oli etummaisena tilataksi. Näin ollen pääsimme kerrankin kaikki samalla kyydillä (20 zl) määränpäähän eli keskustan toiselle laidalle linja-autoaseman eteen.

Bussiaseman henkilökunta oli melko tylyä, mutta kommunikaattori-Teemu sai kuitenkin selville, että Oswiecimiin suuntaava vuorobussi lähtee laiturilta 6 odotetusti klo 8.40 ja samalla ostimme liput viereiseltä luukulta. Oswiecim sijaitsee noin 50 kilometriä Krakovasta länteen, mutta vuorobussin reitti mutkittelee niin, että lippuun oli merkitty 69 kilometriä. Matka maksoi ruhtinaalliset 7 zlotya eli 1,75 e, jolla Lappeenrannan paikallisliikenteessä ei pääse yhtään mihinkään.

Myös tämän reissun olisi mitä ilmeisimmin voinut tehdä nopeammalla ja kalliimmalla pakettivaihtoehdolla, mutta siihen emme sortuneet. Liput ostettuamme saimme ihailla omalaatuista bussiasemanäytelmää, jonka alulle saattajina toimi kaksi turistibussia. Koska ylimääräiset bussit tukkivat koko aseman edustan, taakse syntyi ulospääsyä yrittävien autojen jono ja loput eivät päässeet ajamaan omille laitureilleen ollenkaan.

Lopulta tukos purkautui ja Oswiecimin vuorokin pääsi lähtemään noin 15 minuuttia myöhässä, kun mukaan oli ensin ahtautunut lauma japanilaisia. Kuski ei totutusta poiketen pitänyt kovin hirmuista kyytiä, koska vanha bussi olisi luultavasti levinnyt siihen paikkaan, mutta loputtoman tuntuisen kiertelyn jälkeen olimme kuitenkin perillä hieman puoli yhdentoista jälkeen, 1 h 45 min. Pohdimme, pitäisikö suomalainen keskitysleiri sijoittaa Kouvolaan vai Toijalaan (radan varressa sopivan syrjässä kaikesta) ja päädyimme alustavasti äänestämään Toijalaa.

Sisäänpääsy Auschwitziin ei ollut edellisen päivän jonotukseen verrattuna mitenkään ongelmallinen ja aloitusosuus (15 minuutin esittelyfilmi keskitysleireistä ja niiden vapautuksesta) hoitui sujuvasti, mutta varsinainen hämäännys alkoi vasta sen jälkeen, kun vihreällä tarralla varustettujen turistien suuri joukko jäi elokuvasalin ulkopuolelle oman onnensa nojaan. Epämääräisen odottelun jälkeen päärakennuksen aulaan tuli oppaita, jotka neuvoivat joukkoa kohti porttia ja bussia, sillä kierros etenisikin käänteisesti alkaen läheisestä Birkenaun keskitysleiristä.

Birkenaussa jakauduimme kolmeen eri ryhmään ja seurueemme valikoitui Peter-nimisen hujoppioppaan huostaan. Tunnelma oli asiaankuuluva, koska vettä satoi hiljakseen aina iltaan asti. Aurinkorantasään palvojille toivottavasti on omat leirinsä toisaalla.


Valtaisan laajaksi alueeksi osoittautuneen Birkenaun pikakierros alkoi saniteettitiloista, joista saniteetti oli kuulemma kaukana: suihkujen vesi oli henkisen kidutuksen varmistamiseksi vuoroin kuumaa ja vuoroin kylmää, eikä aikaa sen paremmin peseytymiselle kuin tarpeiden tekemiselle ollut muutamia sekunteja kauempaa. Useimmat käyttivät parakkien lokeroita eli "sänkyjä" vessoina. Vierailimme yhdessä parakissa, jonka päädyssä oli valvojille (yleensä saksalaisia rikollisia suorittamassa rangaistustaan) varattu tila ja edempänä vankien lokerot. Jatkoimme matkaa ratakiskojen viereen nk. erotteluasemalle, josta työhön kykenevä noin neljännes ohjattiin parakkeihin ja heikkokuntoisemmat jatkoivat suoraan kaasukammioon.

Jaottelualue

Birkenaussa sijaitsi kaikkiaan neljä kaasukammiota, joista kierroksella nähtiin yhdet rauniot. Rakennelman pienoismalli on esillä Auschwitzin museossa, sillä alkuperäisen natsit olivat hävittäneet mennessään. Kaasulla saatettiin yhden päivän aikana teloittaa lähes 8000 henkeä. Raunioiden vieressä sijaitsivat rivissä kuuluisat kaksikymmentäyksi muistolaattaa natsien hirmutöiden uhreille yhtä monella eri kielellä. Kaiken kaikkiaan tämä oli koko päivän järkyttävin pysähdyspiste.


Birkenaun jälkeen kierrosta jatkettiin piskuisessa Auschwitzissa ja sen museoissa. Aikaisemman kaltaisia tyrmistyksiä ei enää ollut luvassa, ellei lasketa ajoittaista ruuhkaa ja lähes pitkäveteistä kiertelyä pitkin eri rakennuksia ja vankiloiden käytäviä. Kahden tunnin aikana nähtiin koko joukko kuvamateriaalia sekä ilmeisen persoonallisuushäiriöisten keräilynatsien jäljiltä säilynyttä vankien jäämistöä (kenkiä, 2000 kiloa hiuksia). Muun muassa vankien jatkuvasta nälästä ja lasten kohtalosta oli laadittu oma pienoisnäyttelynsä. Kierros ei sinänsä tuonut mitään uutta tai ihmeellistä tuosta 40-luvun äärioikeiston toimeenpanemasta joukkomurhasta ja kollektiivisesta psykoosista, mutta toki se konkretisoi tapahtuneen verrattuna historiankirjoihin tai tv-dokumentteihin. Vielä konkreettisempi tuskan aihe oli alueella kierrellyt ja Israelin lippuihin kääriytynyt kakaralauma, joka kiljui, huusi ja mellasti museon ovella, kunnes joku ihmeidentekijä onnistui hiljentämään ainakin osan ryhmästä.


Aivan kierroksen lopussa opas esitteli Auschwitzin ainoan, jostain syystä myös säilyneen kaasukammion jäännökset. Aikaa kului kaikkiaan neljä ja puoli tuntia elokuvaosuuden alusta mitattuna. Auschwitz-Birkenaun kierros kannattaa ehdottomasti tehdä, sillä se viimeistään opettaa, että maailma todellakin on perseestä, katsoipa sitä mistä suunnasta hyvänsä. Kolmella sanalla ilmiön voisi tiivistää kuten piirrossarjaideologia opettaa: sick sad world. Tai vaihtoehtoisesti, jos sokea taluttaa ääliötä, eivätkö molemmat putoa kuoppaan?

Mutta yleisessä tiedossa on, että väliaikaista kaikki on vaan, ja parempi niin.

Auschwitzin teloitusseinä

Jo museokierroksella alkanut kiljutunnelma jatkui paikallisessa kahvila-ravintolassa, jonka olemassaolo oli sinänsä hieman korni yksityiskohta päivän kokemuksiin suhteutettuna, mutta kyseessä tuntuu olevan kaiken kaikkiaan suosittu turistikohde ja tankkausolosuhteet sen mukaiset. Allekirjoittanut valitsi kahvikupillisen ja muut nauttivat suolakaivosravintolan tyyppisen lounaan. Aterian jälkeen jatkoimme takaisin bussipysäkille odottelemaan seuraavaa Krakovan bussivuoroa. Bussi oli kohtuullisen täynnä ja viimeksi tulleet seisoivatkin käytävällä koko puolentoista tunnin matkan takaisin kaupunkiin.


Paluureitti kulki hotelli Cracovian sivuitse, jonka lähistöllä Teemu ja Pekka jäivät kyydistä ja tapasivat muun seurueen myöhemmin Jagellonska -kadulla ravintola Cechowassa. Ennakkotietojen mukaan kyseessä olisi pitänyt olla Krakovan älymystön suosima paikka, mutta silti meitä ei heitetty ulos.

Viimeisen Puola-ravintolapäivällisemme kunniaksi Teemu ja Teemu päättivät lopulta testata alkuruoaksi nautittavan sienikeiton. Teemu ja Pekka valitsivat pierogeja ja Pekka pavuilla varustetun borssin. Sienikeitto yllätti paitsi erinomaisella maullaan myös annoksen koolla, minkä seurauksena pienimmällä vatsan tilavuudella varustettu Teemu joutui pieniin vaikeuksiin pääruoan kanssa (sinänsä mainiota kalaa kreikkalaisessa kastikkeessa couscousin kera). Ennakkotietojen mukaanhan Puolan keitot eivät ole venäläis-baltialaista kokoa vaan oikeasti alkukeittoja, mutta tämä paikka muodosti pienen poikkeuksen aiempiin verrattuna. Viimeinen hotelli-ilta vietetiin jälleen omituisia paikallislevyjä kuunnellen ja päivän jokseenkin herättävää saldoa pohtien.

Päivän vihje 1:
Auschwitzin lippukassalla käy ainoastaan käteinen raha. Englanninkielinen kolmen tunnin kierros maksoi 26 zlotya (noin 6,50 e).

Päivän vihje 2:
Kun matkustaa puolalaisella bussilla ja haluaa jäädä pysäkillä pois kyydistä, kulkutie ja ovi pitäisi ymmärtää avata itse. Jos on tarpeeksi yksinkertainen, tämäkin voi olla vaikea toimenpide.

Päivän vihje 3:
Jos aiot matkallasi kulkea pitkin kivisiä katuja ja varsinkin Birkenaun käytäviä, tee korvaamaton palvelus itsellesi ja varustaudu pehmustetuilla, jalkaa myötäilevillä, hyvin sisäänajetuilla lenkkikengillä. Jätä pelleilykengät kotiin.