Krakova 3.8.2005

Mariankirkko

Aamusta asti vaivannut epämääräinen väsymys ja jo ensimmäiset askelet hotellin ulkopuolella paljastivat matkanjohtajalle, että keskiviikolle on tekeillä ukonilma. Teemu ei tosin suostunut uskomaan ennustetta, koska tuulta oli hieman eikä ilma ollut yhtä painostavaa kuin lauantaina, mutta se oli toinen tarina. Suunnistimme suoraan keskusaukiolle ja siellä appelsiinimehua juomaan Lechiä mainostavalle vihreälle terassille, jonka nimi on unohtunut.

Maisemia ihmeteltyämme jatkoimme matkaa jollekin sivukadulle, jossa sijaitsi irlantilainen pub. Ulko-oven listan mukaan tarjolla oli pientä lounaaksi kelpaavaa ruokaa. Kun seurue oli suunnistanut sisätilojen läpi uskomattoman ankealle (lue: hienolle) sisäpihan terassille ilman mitään reagointia tarjoilijan suunnalta - poislukien pöytien pyyhkiminen - Pekka lähti tilaamaan juotavaa ja syötävää sisältä. Lopputuloksena oli viisi olutta, mutta keittiö oli kuulemma suljettu.

Ainoa ruoaksi kelpaava eväs oli siten matkanjohtajan pieni cashewpähkinävarasto repussa. Herää kysymys, miksi vaivautua maksamaan edes oluesta moiselle paikalle, mutta jostain syystä kaikki tuli kuitenkin juoduksi. Paikan kolmas erikoisuus oli takan vieressä sijaitseva pisuaari, joka oli varustettu puuovella läpinäkyvän lasin kera. Tosin lasi oli hajonnut ja sen paikalla oli ainoastaan reikä.

Ruokapaikaksemme valikoitui muutaman kymmenen metrin päässä hieman piilossa sijainnut venäläinen Kalinka, jossa tarjoilija-kokkina toiminut tyttöparka hoiti kaikki työt yksin. Allekirjoittanut ja Pekka päättivät ottaa keiton, ja muut valitsivat toastit. Runsaat puoli tuntia odoteltuamme monitoimityttö tuli ilmoittamaan, että keittiössä oli ilmennyt "ongelmia" ja että ruoat tulisivat pian. Ainakaan pohjaan palamisesta ei ollut kyse, sillä kaikki maistui hyvältä. Solianka -keitossa oli asiaankuuluvasti mm. munuaispaloja.

Ravintola Kalinka

Kevyen haahuilun jälkeen pääsimme lopulta kolmen aikoihin varsinaiseen määränpäähämme (onko sellaisiakin?) eli Wawel -kukkulalle linnoineen ja palatseineen. Ihmeteltyämme joen mutkan maisemia kukkultalta käsin toiset hajautuivat sisälle katselemaan kirkkoa ja Pekka suoritti myös yksinään kierroksen katakombeissa, jonne oli haudattu kuuluisia puolalaisia. Allekirjoittaneen painostava väsymys taas sai sellaiset mittasuhteet, että oli väistämätöntä palata hotelliin nukkumaan. Tässä vaiheessa aamun sää-mutu myös osoittautui oikeaksi: lännestä oli levittäytymässä laaja tummanharmaa pilviverho Krakovan ylle.


Varsinaisesti ukonilma pääsi käyntiin vasta kuuden jälkeen, ja sade seurasi perässä. Kaupungilla kiertelevä seurue päätyi Wawel -kierroksen päätyttyä istuskelemaan suhteellisen kuivalle terassille ja hieman myöhemmin keskusaukion pihvipaikkaan syömään, kun taas seurueesta eriytynyt jäsen istui hotellin ikkunalaudalla ihailemassa salamoita.

Päivällisoperaation jakauduttua tällä tavoin kahtia testattiin myös huonepalvelun sujuvuus ("We are very, very, very busy" mutta annoksen saapuminen kesti silti vain 15 minuuttia) ja paikallinen erikoisuus maczanka, 19 zl: porsaanleikettä ja erittäin suolaista kinkkua kahden ison toast-viipaleen välissä, kastike ja kuorrutuksena juustoa. Annosta ei suinkaan voi moittia, mutta jostain syystä porsaanlihan syöminen lakkasi kiinnostamasta tasan samana päivänä. Ehkä tauko päättyy sitten jouluna.


Päivän vihje:
Jos aikoo syödä pubissa, kannattaa varmistaa ensimmäiseksi, että ruokaa on saatavilla.