Aamuherätys on tavallista aikaisempi, sillä syömään siirrytään jo hieman puoli yhdeksän jälkeen. Allekirjoittaneen ruokahalu on palannut ja pöydän antimet ovat jälleen kohdallaan, vaikka loppukahvin kanssa uhkaakin tulla hieman kiire muiden jo lähtiessä pöydästä. Loput seurueesta säntäävät vanhaan kaupunkiin kiertelemään ja flunssaa edelleen poteva osasto jää pakkaamaan laukkuja, silmäilemään erinomaista matkalukemistoa "Miksi rysähti - 1400 tutkittua kuolonkolaria 1998-2001" sekä tietysti lepäilemään.
Miespuolinen matkaryhmittymä käy juomassa kalliinpuoleiset (1,50 Ls) aamupäiväkaljat vanhassa kaupungissa terassilla, joka sijaitsee nimettömäksi jääneen kirkon vieressä aukiolla. Lähistöllä kolme torvensoittajaa esittää samalla musiikkia (ilmoille kajahtaa God Save the Queen juuri kun ohi kävelee saksalaisia turisteja), ja kaksi epävireistä huilistia vinguttaa Santa Luciaa.
Terassikaljajoukkue palaa viinakaupan (mm. tuliaisjuomat Riga's Black Balsam ja asiaankuuluva konjakki) kautta hotellille hieman puoli yhdentoista jälkeen, jolloin kootaan viimeiset tavarat Bruninieksin kaapeista ja suunnistetaan alas kadulle taksitolpalle. Postikortit pudotetaan sujuvasti vastapäätä hotellia sijaitsevaan postilaatikkoon. Taksi johdattaa seurueen bussiaseman sijasta rautatieasemalle, koska tarkoitus on vielä ennen matkaanlähtöä ostaa Rimistä eväsruokaa ja -juomaa. Investoinnin kohteena on muun muassa leipää, juustoa, suklaata ja hiven Moskovskaja -vodkaa. Allekirjoittanut jää vahtimaan matkalaukkuja kaupan edustalle liukuportaiden viereen ostoskeskuksen vartijoiden (3) pätevällä avustuksella.
Ryhmän edelläkävijät ovat edellisenä päivänä ohimennessään ostaneet bussiliput ja kuulleet, että bussi lähtee laiturilta yksi. Ensin havaittu bussi osoittautuu kuitenkin vääräksi, sillä se on menossa Saksaan.
Viereinen auto laiturilla 1A taas ei kuulu sarjaan kansainvälinen bussiliikenne. Lopulta vain viisi minuuttia ennen aikataulun umpeutumista paikallisbussi suvaitsee lähteä liikkeelle ja sen takaa paljastuu näkymä vastakkaiselle laituri ykköselle(!), josta on lähdössä liikkeelle lupaavan näköinen joukkokuljetusajoneuvo. Ykköslaituri on siten hämäyssyistä pitkä ja lähes ympyrän muotoinen, eikä tarkkaa lähtöpaikkaa ole kerrottu missään. Mukaan ehditään kuitenkin hyvin ja varatut paikat löytyvät bussin takaosasta.
Paikallamme istuu suomalainen tyttö, joka siirtyy suosiolla takapenkille istumaan mutta paikalle jää kasa suklaakonvehtien käärepapereita. Niiden sisäpinnan on bussin helteessä vallannut puolisula, tahmainen massa, johon allekirjoittanut iskee kätensä papereita siirtäessään. Onneksi bussissa on myös verho, johon kädet voi kätevästi pyyhkiä äärimmäisen hädän sattuessa.
Kahden 20 v venäläistytön seurue vaihtaa paikkaa saadessaan seurueemme loppuosan eteensä, ja siirtyy istumaan eteemme käytävän toiselle puolelle, mikä on harmillista, etenkin kun potilaista vaaleampi harrastaa Cosmopolitanin lukemista.
Riiasta lähdetään samaa reittiä kuin tultiinkin eli hitaasti mutta varmasti. Ryhmämme kielitaitoiselta jopa tiedustellaan, toimiiko ilmastointi, koska hän lienee koko bussin ainoa venäjäntaitoinen ulkomaalainen.
Bussissa on suomalaisperhe, jonka isä kertoo, että heidän vanha (90-luvun) bemarinsa varastettiin Riiassa ja siksi he palaavat bussilla. Olisi heidänkin pitänyt ymmärtää lähteä matkaan sillä Peugeot 309:lla.
Alkumatka sujuu sään ansiosta kiitettävästi, mutta loppumatka auringonpaisteineen on tukala ja hapeton, koska puhallusta on tuskin lainkaan. Valtatiellä kuskit (keski-ikäinen tukeva, ketjussa polttava viiksimies sekä nuorempi ja hoikempi kisällikuski) pääsevät vauhtiin. Rajalle tullaan vielä jonkinlaisessa kohtuullisessa järjestyksessä ja koska kaikkien passit kerätään pois, matkustajille jää hyvää aikaa jaloitteluun, vessakäyntiin ja hermolepoon. Viron puolella liikennejärjestyksestä ei enää ole niin väliä, vaan viiksisedän nuorempi kollega ohittaa muun muassa viidenkymmenen matkailuauton karavaanin vastaantulijattomalla tietyöalueella, koska mikään rajoitus ei tunnu koskevan bussiamme. Parissa tavallisessa ohituksessa vastaantulija joutuu jarruttamaan säilyäkseen hengissä, koska on pienempi kuin bussi. Kuljetusprosessi huipentuu sadan kilometrin tuntivauhdissa lennossa tehtyyn kuskinvaihdokseen.
Perille Tallinnaan päästään kuitenkin hengissä, lähes puoli tuntia etuajassa (12.15 - 16.50) ja vieläpä suoraan satamaterminaalin eteen. Kuljettaja tiedustelee kielineroltamme, onko A-terminaalin edusta varmasti oikea paikka. Tilanne kuitataan kädenheilautuksilla ja lämpimillä kiitoksilla, ja seurue suunnistaa syömään läheisen kauppakeskuksen yläkertaan Pub Warsteineriin. Valinnat kohdistuvat pippuripihviin ja allekirjoittaneella itämaiseen pataruokaan. Ateria on käytännöllinen ja edullinen, joskin pataruoka-annos on hukutettu sammiolliseen soijakastiketta.
Baarista poistumisen jälkeen havaitaan, että Super Sea Cat lähteekin D-terminaalista, jota ei näy missään. Käytännössä D on satamalahden toisella puolella. Bussikuskille annettua kieltävää vastausta kadutaan yhteisesti ja etsiydytään taksilla kohti oikeaa terminaalia. Vahingosta viisastuu, tai sitten ei. Positiivista on se, että matkanjohtaja ei ole hukannut laivalippuja.
Laivaan päästään ongelmitta ja paluumatka lahden yli alkaa, joskin satamaruuhkien takia viisitoista minuuttia aikataulusta myöhässä. Muuten matka sujuu ripeästi ja pian ollaan Helsingissä terminaalin edustalla. Pitkänmatkalaiset ottavat taksin rautatieasemalle ja nousevat Tampereen junaan. Junassa edessä istuva pariskunta keskustelee pallaksen syömisestä, joskaan he eivät tiedä, mitä se on.
Perillä Hämeenlinnan yösijapaikassa ollaan yhdentoista jälkeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti